Vufissa jaetaan vuosittain Pohjolan malja yhtiöön, jonka työntekijät ovat menestyneet parhaiten Vufin erilaisissa kilpailuissa ja kisoissa. Vuonna 2020 komean hopeisen pytyn kaappasi itselleen If!
Kun Vufi täytti 70 vuotta, lahjoitti Vufin pitkäaikainen aktiivi Pentti Aavikko Vufille kiertopalkinnon. Pentti ehti Vufi-aikanaan kiertää peräti 19 kertaa pohjoismaisissa kisoissa. Näin ollen Penan pytty luovutetaan sille yhtiölle, jonka työntekijät ovat ottaneet innokkaimmin vuoden aikana osaa Vufin tapahtumiin – tuli menestystä tai ei!
Vuonna 2020 tuo palkinto jaettiin ensimmäistä kertaa – kohtalon ivaa, että se jaettiin nimenomaan osallistumisen kannalta hankalana koronavuonna! Kautta aikain ensimmäinen Penan pytyn voitto meni Eloon, joka oli vuonna 2019 Pohjolan maljan haltija.
Pisteiden laskemisessa käytetään luonnollisesti aktuaaritason matematiikkaa, jossa painotetaan yhtiön kokoa – pienilläkin yhtiöillä on näin menestymisen mahdollisuudet suuria yhtiöitä vastaan.
Molemmat palkinnot luovutetaan yhtiöiden edustajille Vufin kesäpiknikillä kesäkuussa juhlavien maljannostojen saattelemana!
Vufille valittiin joulukuussa uusi hallitus. Hallitukseen tuli yksi uusi jäsen – Mari Taiveaho Ilmarisesta – Mirella Karolan jäätyä pois hallitusvastuusta. Puheenjohtajana jatkaa Jussi Karhunen Finanssiala ry:stä.
Vufin hallitus 2021:
Jussi Karhunen, Finanssiala ry, puheenjohtaja
Timo Tuominen, Finanssiala ry, varapuheenjohtaja
Jenni Mäkinen, Suomen Vahinkovakuutus, sihteeri
Tuomas Hakkarainen, Elo, rahastonhoitaja
Annika Lönnqvist, LähiTapiola
Juha Koskinen, Elo
Kirsi Ojasalo, If
Henna Kihniä, Varma
Mari Taiveaho, Ilmarinen
Syyskokous hyväksyi myös toimintasuunnitelman vuodelle 2021 – powerpoint-muotoon tehty toimintasuunnitelma antaa osviittaa Vufin kuluvan vuoden tapahtumista. Käytännössä alkuvuonna tapahtumia ei ole juuri järjestetty koronapandemian vuoksi.
”On toivottavaa, että korona hiukan hellittäisi kesää kohden mennessä. Toiveissa olisi järjestää muun muassa ulkona pidettävä tenniskurssi, ratsastusta, sekä ulkotreenausta kevään edetessä. Kesäkuussa kokoonnumme myös toivottavasti Vufin rennolle kesäpiknikille!” kertoo puheenjohtaja Jussi Karhunen.
Korona lykkäsi ampumahiihtotreenejä – se tarkoittaa sitä, että mukaan ehtii vielä!
Vakuutus- ja finanssialan urheiluseura tarjoaa jäsenistölleen mahdollisuuden päästä tutustumaan ampumahiihtoon ja samalla kamppailemaan historiallisesti ensimmäistä kertaa ampumahiihdon Vufin mestaruudesta!
Tapahtuma järjestetään 2.3.2021 klo 17.00-18.30 Oittaalla. Kovilla ei ammuta, vaan käytössä on hyvin pitkälti oikeaa ampumahiihtoasetta vastaavat laseraseet!
HUOM! Kilpailuun ei ole pakko osallistua, voi keskittyä pelkkään harjoitteluun.
Viime keväänä koronavirus perui kaiken ja muun muassa Vufi Openin. Elämme toivossa, että tulevan kevään koronatilanne sallisi Vufi Openin järjestämisen. Laita jo nyt kalenteriisi ylös lauantai 29.5.2021.
Pääsääntöisesti Vufi Open järjestettäisiin hyvin samankaltaisin aikein kuin kevään 2021 perutut kisat. Kisat kuitenkin järjestettäisiin lähtökohtaisesti yksipäiväisinä ja ilman iltajuhlaa, joka on merkittävin riski viruksen leviämisen kannalta. Myös isot yhteismajoitukset jäisivät pois.
Ilmoittautuminen seuraa myöhemmin keväällä. Kaavaillut lajit ovat:
Golf
Keilaus
Jalkapallo (pienellä kentällä yhtiöjoukkuein)
Frisbeegolf
Beachvolley
Sulkapallo
Pöytätennis
Padel
Suunnistus
5 km juoksu
Vufi Openista tulee vielä kevään mittaan tarkempaa tietoa. Jo nyt on kuitenkin hyvä aika ryhtyä kasaamaan esimerkiksi jalkapallojoukkuetta omasta yhtiöstä mittelemään Vufin mestaruudesta!
Vufin verkkosivut ovat uudistuneet! Vufi väänsi verkkosivunsa hieman lähemmäs nykyaikaa ottamalla käyttöön WordPress-alustan. Samalla myös uutiskirjealusta uudistetaan. Uutiskirjeen postituslistalle liittyminen ja siltä eroaminen on jatkossa aiempaa helpompaa. Vufin uutiskirjeen voi jatkossa etusivun Tilaa uutiskirje-napin kautta.
Vufin hallituksen teknisenä apuna verkkosivujen uusimisprojektissa oli Abdoullah Masudi, jolle sivuston uudistaminen muodosti ammattikorkeakoulun lopputyön. Vufilta suuret kiitokset Masudille projektista kokonaisuudessaan! Ilman häntä hallituksen tekniset taidot eivät olisi hankkeeseen riittäneet.
Etusivulla näkyy viisi seuraavaksi tulossa olevaa Vufin tapahtumaa. Kaikki tapahtumat -sivun tapahtumalistauksessa näkyy kerrallaan vain yhden kuukauden tapahtumat. Voit kelata kuukausia eteenpäin nähdäksesi kaikki ilmoitetut tapahtumat. Voit kelata myös taakse päin tarkastellaksesi vanhoja tapahtumia.
Kilvoittelua Pohjolan maljasta entistä helpompi seurata
Vufissa on kilpailtu vuodesta 1975 Pohjolan maljasta – se on vakuutusyhtiö Pohjolan Vufille lahjoittama upea hopeinen kiertopalkinto, jonka voittaa se jäsenyhtiö, joka on menestynyt Vufin mestaruuskilpailuissa vuoden aikana parhaiten. Tätä kutsutaan yleiskilpailuksi. Isojen ja pienten yhtiöiden välistä kokoeroa tasataan kertoimella.
Hallitus on pitänyt kirjaa eri mestaruuskilpailujen tuloksista pitkin vuotta ja tulokset on julkistettu yleensä jälkijouluissa. Uusien sivujen myötä yleiskilpailun seuranta on nyt mahdollista läpi vuoden!
Yleiskilpailun rinnalla Vufin jäsenyhtiöt kisaavat toisiaan vastaan myös aktiivisesta osallistumisesta – Vufissa tärkeää ei ole voitto, vaan osanotto! Jokainen mihin tahansa Vufin tapahtumaan (vaikkapa perinteisiin jälkijouluihin) osallistuva henkilö kerryttää yhtiönsä aktiivisuuspisteiden määrää. Myös aktiivisuuskisassa yhtiöiden kokoeroa tasataan kertoimella. Senkin pistetilanteen kertymistä voit seurata näiltä uusilta verkkosivuilta!
Toimikoot nyt julkaistut uudet verkkosivut vuoden 1956 suunnitelman hengessä tehokkaan massapropagandan välineenä ja innostakoot ne Vufin jäseniä reippaaseen osanottoon massaurheiluriennoissa, jahka taasen koronalta siihen kykenemme!
Pikku hiljaa on syytä alkaa suuntaamaan katseita tulevaan kauteen!
Helmikuussa (2.2., 9.2., 16.2., klo 17-18.30) olisi tarjolla Keran Halleilla Jalle Stoorin 3x90min valmennuspaketti, joka sisältää rystyn, kämmenen ja putin. Kurssin omavastuu 65eur.
2.3. klo 17-18.30 ratkaistaan Vufin puttikunkku Keran Halleilla. Tapahtuma on maksuton.