Historia

Vufin historiikkia aina 2000-luvulle saakka

Vufin historiikkia on koottu aina 2000-luvun ensimmäisille vuosikymmenille saakka.

Vuodet 1949-1969: hajatietoja alkutaipaleelta

Vakuutusalalla toimivia ja ilmeisen urheiluhenkisiä henkilöitä oli koolla 10.11.1949 pidetyssä kokouksessa, missä sovittiin vakuutusväen urheiluseuran perustamisesta. Kokouksesta on säilynyt asiaan liittyvä Sopimuskirja.

Samat henkilöt laativat yhdistykselle säännöt ja ilmoittivat yhdistyksen Oikeusministeriön alaiseen yhdistysrekisteriin, mikä vahvisti kaksikielisen yhdistyksen Vakuutusväen urheiluseura – Försäkringsfunktionärernas Idrottsförening ry:n säännöt 17.2.1950.

Yhdistyksen alkuperäinen tarkoitus oli ”Edistää vakuutusväen urheilu- ja retkeilytoimintaa sekä sellaisia harrastuksia , jotka tähtäävät ruumiin terveyteen”. Yhdistyksen toiminnan laaduksi merkittiin ”järjestää kilpailuja, urheiluharjoituksia, kokouksia sekä retkiä ja juhlia”.

Vakuutusväen Urheiluseuran perustajajäseniä olivat

  • Bengt Olof Nordman (seuran 1. puheenjohtaja)
  • Filip Pettersson (seuran 1. varapuheenjohtaja)
  • Curt Viking Granholm (seuran 1. sihteeri)
  • Eero Armas Mikkonen
  • John Edvard Ohrling
  • Anna-Liisa Airaksinen
  • Oiva Olavi Rahikainen
  • Vappu Aura Lehtonen
  • Arnold Eugen Esama
  • Varma Gabriel Hytönen
  • Veli Ilmari Kaiturinmäki
  • Jorma Jokinen
  • Nils Holger Streng
  • Väinö Ilmari Kuvaja
  • Vieno Vihtori Pore (seuran 1. rahastonhoitaja).

Väinö Pore oli kirjoilla Espoossa, kaikki muut Helsingissä.

Ensimmäisen hallituksen varajäseniä olivat

  • Anja Pirkko Raikas
  • Martta Maria Hartikka
  • Kerttu Annikki Karjalainen
  • Meri Rakel Immonen
  • Erkki Väliaho
  • Hans Rafael Lindroos.

Muutoksia johtokunnassa

Yhdistysrekisterin muutokset vahvistettiin 23.4.1956, jolloin rekisteröitiin seuran hallituksen nimenkirjoittajiksi hallitukseen:

  • Erkki Pale, puheenjohtaja (uusi)
  • Håkan Simberg, varapuheenjohtaja
  • Mauno Nokkala, rahastonhoitaja
  • Iris Vuojakoski, sihteeri (uusi)

Yhtiöt VUFI:n jäseniksi 1956

Seuran johtokunta ja Erkki Pale puheenjohtajana kehittivät aktiivisesti seuran toimintaa.
Jäsenyyskysymys on vaikuttanut jo silloin seuran toimintaan ja talouteen. Ohessa johtokunnan
muistio
, missä kerrotaan taustat seuran nykypäivään kestäneestä käytännöstä kannattajayhtiöistä.

Finanssialan yhteistyötä jo vuonna 1956

Vakuutusalan urheiluseura VUFI ja pankkien vastaava urheiluseura PYTE aloittivat vuonna 1956 yhteistyön oheisen sopimuksen mukaan.

Yhteistyö oli aktiivista ja kesti vuosia. Useissa lajeissa harrastettiin ja pelattiin vuosittain perinteiset VUFI-PYTE ottelut ja pelit. PYTE-yhteistyö on hiipunut PYTE:n toiminnan hiljentymiseen.

EU:n ja maailmantalouden kehityksen myötä syntyi Suomeen 1990 luvulla ensimmäiset ”finanssitavaratalot” ja VUFI:n hallitus laajensi seuran toiminnan koskemaan koko toimialaa ja niistä ajoista on peräisin nykyiset seuran säännöt ja nimi Vakuutus- ja Finanssialan urheiluseura ry.

Kunniajäsenet

4 Lindholm Sven, Pohjola 1969
3 Pale Erkki, Salama 1962
2 Palmio Pertti, Suomi 1952
1 Meurlin Sven, Ruotsi 1951

Vuodet 1970-1989, toiminta vakiintui

Muutoksia johtokunnassa

Seuraavat muutokset vahvistettiin 24.9.1970, jolloin johtokunnasta jäivät pois

  • Sven Lindholm, puheenjohtaja
  • Erkki Mänttäri, varapuheenjohtaja
  • Tuulikki Hyytiäinen

Uudet henkilöt rekisteröitiin 24.9.1970 seuran johtokunnan nimenkirjoittajiksi:

  • Ossi Niemi, puheenjohtaja
  • Rafael Sora, varapuheenjohtaja
  • Kaija Vehola, sihteeri
  • Jaakko Vasara, rahastonhoitaja

Yhdistysrekisteriin on tehty muutoksia 24.3.1977, jolloin johtokunnasta jäivät pois

  • Bror Johan Karell, puheenjohtaja
  • Pertti Sakari Aittovaara, varapuheenjohtaja
  • Leila Maria Kristiina Wahlström, sihteeri.

Heidän tilalleen valittiin johtokunnan nimenkirjoittajiksi:

  • Risto Jorma Savonen, puheenjohtaja
  • Matti Willamo, varapuheenjohtaja
  • Ritva Joensuu, sihteeri
  • rahastonhoitajana jatkoi Pekka Sipilä

Yhdistysrekisteriin on tehty muutoksia 25.6.1981, jolloin uudet nimenkirjoittajat olivat

  • Björn von Veh, puheenjohtaja
  • Timo Sakari Laitinen, varapuheenjohtaja
  • Ritva Joensuu jatkoi sihteerinä
  • Pekka Sipilä jatkoi rahastonhoitajana.

Yhdistysrekisteriin on tehty muutoksia 17.6.1988, jolloin jäivät pois

  • Pekka Sipilä, rahastonhoitaja
  • Mari Pirttiniemi, sihteeri

ja uudet nimenkirjoittajat olivat

  • Björn von Veh, puheenjohtaja
  • Timo Sakari Laitinen, varapuheenjohtaja
  • Terttu Laukkanen, sihteeri
  • Markku Wessman, rahastonhoitaja.

Kunniajäsenet

6 Sipilä Pekka, TKP Tieto Oy 1989
5 von Veh Eduard, Fennia 1985

Seuran 40-vuotisjuhlat pidettiin 1989 Pohjolan tiloissa Lapinmäentiellä. Juhlissa esiintyi Martin Brushane Big Band. Juhlissa julkistettiin Vufin nykyinen logo.

Vuodet 1990-2009, mukana ajan muutoksissa

Yhdistysrekisteriin on tehty muutoksia 25.6.1991, jolloin uudet nimenkirjoittajat olivat

  • Eija Päivikki Torvela, puheenjohtaja
  • Timo Sakari Laitinen, varapuheenjohtaja
  • Mari Katriina Pirttiniemi jatkoi sihteerinä
  • Markku Wessman jatkoi rahastonhoitajana.

Yhdistysrekisteriin on tehty muutoksia 8.7.1992, jolloin uudet nimenkirjoittajat olivat

  • Kaj-Olof Lindgren, varapuheenjohtaja
  • Mari Pirttiniemi, sihteeri

Yhdistysrekisteriin on tehty muutoksia 8.9.1995, jolloin uudet nimenkirjoittajat olivat

  • Mauno Kalervo Tiittula, puheenjohtaja
  • Eija Torvela, varapuheenjohtaja

Yhdistysrekisteriin on tehty muutoksia 4.7.1996, jolloin uudet nimenkirjoittajat olivat

  • Eija Torvela, puheenjohtaja
  • Mauno Tiittula, varapuheenjohtaja

Yhdistysrekisteriin on tehty muutoksia 5.11.1998, jolloin uudet nimenkirjoittajat olivat

  • Mauno Kalervo Tiittula, puheenjohtaja
  • Björn von Veh, varapuheenjohtaja
  • Eija Virtanen, sihteeri
  • Markku Wessman, rahastonhoitaja.

Yhdistysrekisteriin on tehty muutoksia 24.5.2000, jolloin uudet nimenkirjoittajat olivat

  • Mauno Kalervo Tiittula, puheenjohtaja
  • Björn von Veh, varapuheenjohtaja
  • Sari Susanna Lindström, sihteeri
  • Markku Wessman, rahastonhoitaja.

Yhdistysrekisteriin on tehty muutoksia 23.7.2002, jolloin uudet nimenkirjoittajat olivat

  • Mauno Kalervo Tiittula, puheenjohtaja
  • Kalervo Järvi, varapuheenjohtaja
  • Sari Susanna Lindström (Nurmi), sihteeri
  • Markku Wessman, rahastonhoitaja.

Yhdistyksen nimi on vaihtunut kaksi kertaa:

  • 4.1.1990 Vakuutusalan Urheiluseura – Försäkringsbranschens Idrottsförening ry
  • 23.7.2002 Vakuutus- ja Finanssialan Urheiluseura VUFI ry – Försäkrings- och Finansbranschens Idrottsförening VUFI rf.

Seuran 50-vuotisjuhlat pidettiin 1999 Varma-Sammossa Annankadulla. Tanssiyhtye Ilpo pyöritti väkeä ja juhlat päättyivät vanhan kirkon puistossa pidettyyn ilotulitukseen.

Hallitus 2009 ja 2010

Seuran 60-vuotisjuhlat pidettiin Ruoholahdessa Ilmarisen avarissa tiloissa 27.11.2009, missä paikalla oli yli 150 osanottajaa. Paikalla olivat myös SFIK:n ja FIK:n pohjoismaiset vieraat. Juhlien yhteydessä pidettiin pohjoismainen kokous, jossa todettiin Norjan FIG:n ilmoitus toimintansa päättymisestä, mikä merkinnee heidän lopullista poisjääntiä pohjoismaisesta yhteistoiminnasta. Juhlissa esiintyi 17-päinen Kimmo Leppälä & MillHill Big Band solistinaan Kari Fall. Juhlissa eokouksessa päätettiin jatkaa pohjoismaista toimintaa ja seuraavat pm-kisat pidetään Tanskassa vuonna 2012.

Kunniajäsenet

9 Kivistö Hannele, Etera 2006
8 von Veh Björn, Teollisuusvakuutus 2001
7 Aavikko Pentti, Sampo 1993

Kunniapuheenjohtaja von Veh Björn, IF 2006.

Vufissa on jaettu vuosien varrella erilaisia kunnia-, tunnustus- ja ansiomerkkejä. 

Urheilullisiin suorituksiin perustuvista ansiomerkeistä luovuttiin vuonna 2019. 

 

Pohjoismaisten kisojen historia

I kisat pidettiin Tukholmassa 31.8.-1.9.1935. Lajeina olivat ainakin tennis, yleisurheilu ja naisten kottikärrykävely.

II kisat pidettiin 1938 Oslossa.

III kisat pidettiin 1946?

IV kisat pidettiin 1949?


Tukholma 1935

Video Tukholman 1935 kisoista

V kisat pidettiin 21.-23.8.1952 Tukholmassa. Kisoihin osallistui 500 vierasta.

Tukholma 1952

Video Tukholman 1952 kisoista

VI kisat pidettiin Oslossa 1955.

VII kisat pidettiin Kööpenhaminassa 4.-7.8.1958.
Jalkapallossa Suomi jäi neljänneksi hävittyään kaikki ottelunsa. Tanska voitti ensimmäistä kertaa jaossa olleen Meurlin Trophe -kiertopalkinnon.

VIII kisat pidettiin 14.-17.8.1961 Helsingissä. Meurlin Trophe -lajina oli tennis. Suomi sijoittui kolmanneksi. Tanska voitti ja sai pitää edelleen kiertopalkinnon.
Suomen puheenjohtajana toimi Erkki Pale.

IX kisat pidettiin 3.-6.6.1964 Tukholmassa. Kiertopalkintolajina oli tällä kertaa yleisurheilu, jonka Suomi voitti. Poimintoja voittotuloksista:
Miehet 100 m 11,1
Miehet 400 m 50,1
Pituushyppy 645
1500 m 3,59.3
Korkeushyppy 175
Naisten 100 m 13,3
korkeushyppy 145

X kisat pidettiin elokuussa 1967 Oslossa. Kiertopalkintolajina olleen naisten käsipallon voitti Ruotsi. Suomi sijoittui kolmanneksi.

XI kisat pidettiin 22.-25.6.1970 Kööpenhaminassa. Suomi voitti taas kiertopalkinnon, tällä kertaa lajina oli ammunta. Voittajajoukkueessa ampuivat Heikki Ylä-Mononen, Matti Nuoreva, Ossi Koskinen ja Kai Nuorkila.

XII kisat pidettiin elokuussa 1973 Helsingissä. Kiertopalkinnon voitti tällä kertaa Ruotsi, kun lajina oli suunnistus. Suomi sijoittui toiseksi.

XIII kisat pidettiin elokuussa 1976 Tukholmassa. Ruotsi vei jälleen pokaalin, tällä kertaa pöytätenniksessä. Suomi löi niukasti Tanskan ja oli kolmas.

XIV kisat pidettiin 18.-21.6.1979 Oslossa. Norja voitti kiertopalkiinnon ensimmäistä kertaa, jalkapallossa. Suomi hävisi niukasti kaikki ottelunsa.

XV kisat pidettiin 16.-19.6.1982 Kööpenhaminassa. Ruotsalaiset voittivat suunnistuksessa ja saivat kiertopalkinnon. Suomi tuli kolmanneksi.

  • Nordiskt Nytt 1/1982 (pdf)
  • Nordiskt Nytt 4/1982 (pdf)
  • Nordiskt Nytt 5/1982 (pdf)
  • Nordiskt Nytt 6/1982 (pdf)
  • Osanottajat
  • Kisalaulu
    • Pohjoismaisessa toiminnassa on alun perin kokoukset ja asiat käsitelty ruotsiksi tai skandinaaviskalla, osanottajien kielitaidon mukaan. Kokouksiin on osallistunut usein myös paikallisia lajivetäjiä ja muita henkilöitä, jolloin on puhuttu norjaa, tanskaa ja kaikkea sekaisin. Illanvietoissa laulut ovat myös olleet monikansallisia mm. oheisen lauluvihon mukaan. Perinteiden mukaan kaikissa kisoissa on esitetty ja laulettu järjestävän maan tekemä kisalaulu.

XVI kisat pidetiin 7.-10.8.1985 Espoon Otaniemessä. Ruotsi sai pitää palkinnon voitettuaan tenniksessä.

XVII kisat pidettiin 15.-18.6.1988 Tukholmassa. Ruotsi voitti kiertopalkinnon kolmannen kerran peräkkäin, tällä kertaa lajina oli sulkapallo. Suomi sijoittui kolmanneksi.

   

XVIII kisat pidettiin 12.-16.6.1991 Oslossa. Suomen lentopalloilevat naiset toivat Meurlin Tropheen taas Suomeen. Joukkueessa pelasivat silloinen puheenjohtaja Eija Torvela, Camilla Hallamaa, Sari Korpi, Tanja Scherf, Elina Seimola, Tiina Silventoinen, Tuija Tossavainen, Anja Mannonen, Jaana Kontio ja Kristiina Väänänen. Joukkuetta valmensi Raimo Lipponen

Oslo 1991
 

Video Oslosta 2. osa

Video Oslosta 3. osa

XIX kisat pidettiin 15.-18.6.1994 Tanskan Fuglsossa. Suomi voitti jälleen, tällä kertaa lentopalloiltiin sekajoukkueilla. Joukkueessa pelasivat Sari Korpi, Sari Naaralainen, Tanja Scherf, Tuija Tossavainen, Lauri Rämö, Ari Ruohomäki, Jan Sundberg, Petri Kämppi, Antti Nyrhinen ja Eija Torvela. 

Tanska 1994
 

Video Tanskasta osa 1

3. osa

4. osa

5. osa

XX kisat pidettiin 1997 Naantalissa. Siellä kiertopalkinto jaettiin kokonaiskilpailun voittajalle.

XXI kisat pidettiin 14.-18.6.2000 Falunissa. Suomi voitti kokonaiskilpailussa äärimmäisen niukasti Ruotsin. Kisoissa sovittiin, että jatkossa kiertopalkinto kulkee aina kunkin järjestäjämaan mukana.

XXII kisat pidettiin 22.-24.5.2003 Tanskan Vingstedcentretissä.

Naantali 1997
 

Naantali 1997 2. osa

Naantali 1997 3. osa

Naantali 1997 4. osa

Naantali 1997 5. osa

Naantali 1997 6. osa

XXIII kisat pidettiin 8.-10.6.2006 Eerikkilässä. Suomi oli mitalitaulukon selvä ykkönen.

Eerikkilä 2006
 
Eerikkilä 2006

XXIV kisat pidettiin Ruotsin Falunissa 11.-13.6.2009
Suomi, Ruotsi, Tanska ja Norja kisailivat kesäkuussa yhdeksässä eri lajissa Falunissa. Suomi oli jälleen kerran mitalitaulukon ykkönen.

XXV kisat pidettiin Tanskan Taastrupissa 7.-9.6.2012
Joukkueemme menestyi mainiosti kautta linjan XXV:ssä pohjoismaisissa kisoissa 7.-9.6.2012. Lisäksi ”vatsalihakset vahvistuivat huimasti kaikesta nauramisesta”, kuten eräs osallistujista osuvasti totesi.

XXVI kisat Lohjan Kisakalliossa 12.-13.6.2015

PM-kisojen yhteydessä järjestettiin lauantaina Vufi Open -kisat, jonka yhteydessä ratkottiin usean lajin Vufin mestaruudet vuodelle 2015. Kisat päättyivät virallisesti lauantai-iltana järjestettyyn PM-kisat 80 vuotta juhlatilaisuuteen.

XXVII kisat Kööpenhaminassa – viimeiset pohjoismaiset kisat 10.6.2018

Viimeisissä pohjoismaisissa kisoissa olivat mukana enää isäntämaa Tanska ja Suomi. Isäntämaa oli osanottajien osalta jo melko henkitoreissaan, Suomelta mukana oli vielä komea joukkue, kun kerran reissuun pääsi! Pohjoismainen kisaperinne tuli päätökseen komeissa kisoissa, joissa suomalaisten menestys oli vahvaa. Lajeina oli golf, beachvolley, pingis, sulkapallo, suunnistus, maastojuoksu, keilailu ja jalkapallo. Lue osin kisoista kertova juttu!