Jälkijoulujen palkinnot jaettu – Lähi-Tapiola menestynein ja If aktiivisin Vufin jäsenyhtiö!

Perjantaina 17.1.2025 vietettiin Vufin vuotuisia jälkijouluja Zetorissa. Tupa oli täynnä, yli 50 osallistujaa ilmoittautui mukaan! Samalla jaettiin perinteisiä palkintoja.

Vuodesta 1975 Vufissa kiertänyt Pohjolan malja meni tänä vuonna Lähi-Tapiolalle. Pohjolan maljan saa se yhtiö, jonka työntekijät ovat parhaiten menestyneet edellisen vuoden aikana Vufin mestaruuskisoissa.

Eniten Vufin tapahtumiin osallistuneen yhtiön palkinnon, Penan pytyn, pokkasi jo kolmatta kertaa perätysten If.

Vuoden liikuttajana palkittiin Teea Sevón (Elo), joka on kunnostautunut viime vuoden aikana muun muassa järjestämällä useampana kesänä Vufin padel-vuoroja sekä muita kokeiluja, esimerkiksi miekkailua. Teea kuuluu Vufin hallitukseen ja otti vuoden alusta hoitaakseen rahastonhoitajan pestin.

Jälkijouluissa muistettiin myös 11 vuotta rahastonhoitajana toiminutta Elon Tuomas Hakkaraista, joka jättäytyi vuoden vaihteessa pitkän urakan jälkeen pois hallitusvastuusta. Hakkarainen palkittiin raskaasta urakasta hierontalahjakortilla, mikä varmasti tulee reilun vuosikymmenen uurastuksen jälkeen tarpeeseen!

Kuvassa Ifiä edustava Vufin varapuheenjohtaja Amanda Aalto täyttää voitonmaljan asiaankuuluvasti kuohuvalla. Käy kurkkaamassa kaikki illan kuvat Vufin Instagram-tililtä!