Vufin uusi hallitus valittu – mukana uutta vahvistusta jäsenyhtiöistä!

Vufin vuoden 2025 syyskokous pidettiin Finanssiala ry:n tiloissa ja Teamsissa tiistaina 25.11.2025. Kokouksessa valittiin seuran hallituksen puheenjohtajaksi ja varapuheenjohtajaksi tehtäviä tälläkin hetkellä hoitavat Jussi Karhunen (FA) ja Amanda Aalto (If).

Vufin hallituksessa ensi vuonna vaikuttavat Karhusen ja Aallon lisäksi myös konkarit Teea Sevón (Elo, yhteiskuvassa ensimmäinen vasemmalla), Miikka Jarnola (Fennia, yhteiskuvassa keskellä ruudussa) ja Paula Montell (If, kuva oikealla alakulmassa). Uutta vahvistusta hallitukseen saatiin tällä kertaa sekä AONista että LähiTapiolasta, joista Oona Seppä (AON, yhteiskuvassa ensimmäinen oikealla) ja Laura Väisänen (LähiTapiola, kuva Rukan lumilta oikealla yläkulmassa) rohkenivat mukaan.

Tällä porukalla kelpaa jatkaa kohti vuotta 2026!